Edellinen yö tuli puoliksi valvottua jännityksestä. Olin jo tuntia ennen ovien avaamista
istuskelemassa Lohjan itsepuolustuskoulun portailla ja ajattelin tasata hengitystä nauttimalla syksyn lämpimistä päivistä; tuuli helisytti takapihalla kasvavan haavan lehtiä ja ilma oli mitä mainioin.
Grand Master Harell kurvasi pihaan ja toivotti lämpimästi tervetulleeksi. Pikkuhiljaa muutkin ohjaajakurssin ryhmäläiset saapuivat tiputellen ja voi poijaat, minkälainen huippuryhmä meillä onkaan! On monen danin mustaa vyötä vaikka mistä lajista ja sitten on minä, jolla on mustat silmänaluset vuosien kestävyysvalvomisesta. Esittäydyimme toisillemme ja ei muuta, kuin tatamille hommiin. Ensimmäisen viikonlopun tavoitteena oli käydä läpi oppilasasteet 1-2. Itselläni on komiat 12 vuotta siitä, kun olen viimeksi ollut Guro Pentikäisen treeneissä, mutta muutama asia oli vieläkin jumittunut sinne selkärankaan. Tästä hyvänä esimerkkinä on 1) kepin on käytävä selässä ja 2) kepin PALAUTUSTEN yritykset.
Ensimmäisenä päivänä tuli kompasteltua oman fysiikkansa kanssa, ranteet ovat terästä ja keppi tulee jotenkin siinä perässä. Vaikka sitä oli yrittänyt vähän tehdä ranteita avaavaa liikehdintää ennen leiriä, ei se niin helppoa ollutkaan. Tuntui, että lauantai päivä meni kuin A. Kaikkosella Tanssii Tähtien kanssa. Kaksi vasenta raajaa yrittää tehdä yhteistyötä keskusyksikön kanssa ja kukkakaaliaivot kertovat kropalle, että tämäkin suora lyönti kannattaa ylianalysoida, koska se tapahtuu Lohjalla ja askellus on muuttunut 45 asteen kulmaan. Onneksi Guro Ruby Dela Rosa-Harell on mitä kärsivällisin opettaja ja hänen hersyvä nauru sai minutkin hieman rentoutumaan ja nauttimaan tekemisestä.
Moni ohjaajakoulutukseen tullut suunnittelee laajentavansa oman kamppailusalin lajivalikoimaa, joskus motiivi saattaa olla oman osaamisen lisääminen. Oma tavoitteeni on hieman peruslinjasta poikkeava. Kombatan antaa laajan pelikentän lajin modifioimisessa esimerkiksi seniori-ikäisille ja erityisryhmille. Tulevaisuuden suunnitelmanani on perustaa naisille suunnatun ryhmän lisäksi myös ryhmiä vaikkapa eläkkeelle jääneille tai palveluasunnossa asuville. Kombatanista löytyy mm. pehmustetut ottelukepit, jotka eivät ole niin painavat ja joilla saadaan sinawaleja lyötyä vaikka tuolilla istuen ja ranneystävällisemmin. Ja mikäpä sen hienompaa, kun hoivakodin käytävälle syntyvä ruuhka rollaattoreista, pyörätuoleista tai violettiin taittavista permanettikiharoista, kun kuulutetaan, että: -”Kamppailulajitunnit alkavat! Varusteet t-paita ja verkkarit. Mukaan ottelukeppi. Aikaa siirtymään… 15 minuuttia!” Seniorit ne vasta taistelijoita ovatkin! Heillä on elämänmittainen kokemus, hiljainen tieto ja se viisaus, jota me muut opettelemme välillä Siperian männyn kautta. Vaikka askel hidastuu ja muisti tekee tepposia, on meidän nuorempien vuoro ohjata heitä sillä kärsivällisyydellä, mitä normaalilla vanhemmalla on lastaan kohtaan, kun hän opettelee uusia taitoja.
Lounaan jälkeen alkoi punottamaan (poskien lisäksi) grippiotteen kohta. Onneksi meidän Järvenpään vahvistuksella oli ihoteippiä mukana. Siitä vähän teippailtiin käsiä läjään ja homma jatkui kivuttomammin. Työ tekijäänsä opettaa, sanoi mummini aikoinaan. Kurssin tempo on reipas ja on omasta motivaatiosta kiinni, kuinka paljon harjoittelee saavuttaakseen tavoitteensa. Myös meidän tekemistä katsotaan ihan eri lasien läpi ja korjataan heti tarkasti. Siihen on totuttava muutaman jäätymisen kautta ja muutettava ajatuksia, että minua autetaan kohti tavoitteita. Jokaisen meistä on otettava kritiikki avosylin vastaan ja työskenneltävä kehityskohteiden kanssa etäoppimiskuukausina. Ja itselleni tärkein opetus: tee hitaammin! Valmiissa maailmassa ei ole mihinkään kiire.
Niin kuin Grand Master Harell totesi, Kombatan on kuin suuri perhe. Juttu lensi kyllä pitkään vielä leirinuotiolla. Ja Kombatan taistelija on Kombatan taistelija vielä vapaa-ajallakin, joten Guro Dela Rosa-Harellin kertoessa Filippiinien historiasta ja kulttuurista, me treenailimme ranteita notkeammaksi kauniilla, koristelluilla filippinoabanikoilla! Olen tottunut syömään evääni yksin tai istumaan takavasemmalla porukasta, mutta nyt meistä ohjaajaopiskelijoista pidettiin hyvää huolta myös vapaa-ajalla, ettei tullut kuuloonkaan jäädä porukasta syrjemmälle.
Sunnuntaipäivä alkoi Guro Pentikäisen luennolla. Kävimme läpi opettamisen pedagogiikkaa. Tämä haastoi ajattelemaan itseään ohjaajana ja antoi uuden perspektiivin nimenomaan, miten kamppailulajeja opetetaan. Monesti opetetaan junttaamalla pelkkää tekniikkaa, mutta unohdetaan oppijan näkökulma. Meitä kun on moneen junaan ja loput jäävät asemalle. Jotkut oppivat toistolla; hakkaamalla sitä kuuppaa siihen kuuluisaan Siperian mäntyyn, toiset ovat auditiivisia ja toiset vain seppiä syntyessään. Jos homma ei vaan yksinkertaisesti mene Postin jakelukeskukseen, on ohjaajien taidosta ja sensitiivisyydestä kiinni, osaammeko lukea treenaajaa tavalla, jolloin oppiminen saadaan nytkäytettyä eteenpäin.
Minulla oli ilo ja kunnia vaihtaa muutama sana Kalis Ilustrimon Grand Master Ms. Peachie Baron Saquin’in kanssa videopuhelun välityksellä. Ms. Peachiella on aivan käsittämätön fysiikka, siinä jää nuoremmat kalkkiviivalle seisomaan. Hän on yli 60-vuotias ja niin kovassa kunnossa, että luulin kuulleeni hänen ikänsä aluksi väärin. On kamppailulajeja, joissa ikä tai vammautumisriski karsivat harrastajat pikkuhiljaa pois. ITF taekwondon boosabumnin Salme Nummela ja upea esimerkki urheilijasta, joka saavutti mustan vyönsä 82-vuotiaana ja vetää omaa ryhmää. Ms Peachie sai minut ajattelemaan, että voin jatkaa aktiivisesti FMA lajien parissa niin kauan, kun kädet toimivat. Toivottavasti Ms. Peachie tulisi jossain vaiheessa Suomessa käymään, hän on todella inspiroiva henkilö!
Viikonlopun jälkeen alkaa kahden kuukauden itseharjoittelujakso ja niin kuin Guro Pentikäinen meille väläytti; -”Sen kyllä huomaa, jos ette ole harjoitelleet yhtään.” Teemme ensimmäisistä oppilasasteista opetusnäytöt seuraavalla kerralla ja opettamaan oppii ainoastaan opettamalla. Minulla kävi aivan älyttömän hyvä tuuri. Testioppilaaksi lupautui lapsena ADHD diagnoosin saanut nuori nainen; hänen terävät ja tarkat kysymykset saavat minut hakemaan lisätietoa aiheesta kuin aiheesta ja opin palastelemaan asioita. Sitä ei ole mikään kedon kaunein kukkanen, kurssin nohevin taistelija tai edes pellon paras peruna mutta sitkeys on luokkaa ralliraita valkoisessa puuvillakankaassa. Joka päivä vähän lajinomaista treeniä tuottaa varmasti jonkunnäköistä tulosta.
Lopuksi haluaisin kiittää vielä näin jälkikäteen Grand Master Harellia sekä Guro Pentikäistä tuesta ja tsemppaamisesta eteenpäin, Guro Dela Rosa-Harellia vieraanvaraisuudesta ja meidän ryhmäämme hyvästä yhteishengestä ja tekemisen meiningistä.
Ensikertaan!
– Hanna –