Uutiset

Kombatan vyötekniikkaseminaari Lohjalla 27.4.2025. Viisi tuntia treeniä hyvässä porukassa. Kiitos kaikille osallistujille.


26.4 järjestettiin Lohjalla Maajoukkueen valmistautumisleiri Tanskan EM-kisoja varten. Kuusi tuntia ottelutekniikkaa ja ottelemista. Kuukauden päästä nähdään kovan valmistautumisen tulokset. Tsemppiä kaikille viimeiseen muutamaan viikkoon ennen kilpailuja.


19.4.2025 pidettiin GM Tomin ohjaamana viiden tunnin perhosveitsiseminaari Lohjalla ja oli kyllä kivaa. Balisong on monipuolinen ”työväline” ja tuli todettua, että sitä voi käyttää monella eri tavalla. Ryhmä oli aivan mahtava ja saatiin kyllä nauraa treenaamisen ohella. Kiitos kaikille kivasta päivästä.


29.3.2025 pidettiin intensiivinen Kombatanin kahden kepin tekniikoiden seminaaripäivä Lohjalla. Paljon mahtui tekniikkaa yhteen päivään. Oli hauskaa ja hienoa oppimisen ja tekemisen halua. Iso 👏 kiitos seminaaripäivään osallistuneille. Akseli Ojapelto Ikaalisista suoritti leirin yhteydessä Kombatanin ensimmäisen asteen. Paljon onnea Akseli hienosta suorituksesta ja uudesta vyöarvosta.
Lue Hannan hieno artikkeli päivästä: https://www.kombatanfinland.fi/29-3-2024-doble-baston-seminaari-lohjalla/



Huhtikuussa järjestetään Kombatan viikonloppu Lohjalla.
Lauantaina 26.4 pidetään sparrileiri, joka toimii myös maajoukkueen valmistautumisleirinä EM-kilpailuihin.
Sunnuntaina 27.4 pidetään vyötekniikkaseminaari klo 11-16:00. Päivän aikana käydään läpi nykyisen asteen vyötekniikoitasi.
Voi osallistua yhteen tai molempiin päiviin.
Hinta 1 päivä 25 euroa / molemmat päivät 45 euroa.
Sparrileiri on maajoukkueen jäsenille maksuton.

Kombatanin peruspotkut


Lataa vyötekniikkalista itsellesi:

http://www.kombatanfinland.fi/wp-content/uploads/2024/08/kombatan_tekniikkalista_2024_1.aste_-_lakan_3.pdf


Miten tehdään Single Sinawali


SAIMAACAMP 15-17.8.2025

Perinteinen Saimaacamp järjestetään taas elokuussa Lappeenrannassa.
Leiripaketti 145€ sisältää kaikki treenit, majoituksen Holiday Club Saimaan täysin varustelluissa kuuden hengen lomahuoneistoissa & lauantain lounaan.

Mahtava leiri taas tulossa 👌, kannattaa varmistaa oma paikka ilmoittautumalla ajoissa.

Ilmoittautumiset:
Jarkko Honkanen: fmalappeenranta@gmail.com


Lauantaina 15.3 pidettiin Lohjalla erikoistreenipäivä. Ensin 4,5 tuntia mustien vöiden tekniikkaa ja sitten vajaa pari tuntia sparraamista. Treenaamassa olivat Merita Porista, Heikki sekä Jarkko Lappeenrannasta ja Lohjalta Ruby. Antti osallistui sparriosuuteen tähtäimenä kevään EM- kilpailut. Oli kokonaisuudessaan antoisa ja kiva päivä.


LATAA ITSELLESI MODERNIN TYYLIN 12 LYÖNTIÄ SEKÄ TORJUNNAT YHDELLÄ KEPILLÄ KUVINA


LATAA ITSELLESI KAHDEN KEPIN PERUSLYÖNNIT 1-14 KUVINA


LATAA ITSELLESI MANO MANO PERUSLYÖNNIT 1-15 KUVINA


Yhdeksän Kombatan treenaria oli lauantaina 8.3.2025 Pekiti Tirsia seminaarilla Tampereella. Seminaarin ohjaajana oli Tuhon Mel Tortal Filippiineiltä. Vaikka tekniikat ja perusajatus poikkeaa Kombatanista, saimme silti uusia juttuja ja ajatuksia omaan treenaamiseemme. Antoisa päivä kaiken kaikkiaan.


Lohjan Kombatan seurassa sparraillaan keppiottelua joka perjantai. Tule sinäkin mukaan, tämä on hauskaa, turvallista ja kuntoa kohottavaa.


Kombatan ja Mano Mano koulut Suomessa:


Kombatan ohjaajakoulutus on edennyt taas yhden pykälän eteenpäin kun koulutusviikonloppuna 1-2.3.2025 Lohjalla ohjaajakokelaat suorittivat viidennen asteen Kombatanissa. Kaikki ovat tehneet koulutuksen ajan rajusti töitä ja se kyllä näkyi teknisessä osaamisessa. Paljon onnea kaikille uudesta vyöarvosta.

Lohjan Kombatan koululla järjestettiin Kalis Ilustrisimo seminaari jossa opettivat Ruby Dela Rosa – Harell ja Tomi Harell. Päivä oli erittäin mielenkiintoinen ja antoi paljon uusia näkökulmia teräaseharjoitteluun. Kovasti kaikki odottavat jatkoa tälle aihealueelle.
Lue Hannan artikkeli seminaarista: https://www.kombatanfinland.fi/muut-lajit/kalis-ilustrisimo/kalis-ilustrisimo-leiri-lohjalla/

Suomen Kalis Ilustrisimo toimii Suomen Kombatanin alaisuudessa ja Suurmestari Ms. Peachie Baron Saguinin valtuuttamana.
Lue lisää: https://peachiebaronsaguin.weebly.com/


Annika Rolig Helsingistä suoritti 19.2.2025 hienolla teknisellä
osaamisella Kombatanin 1. asteen. Onneksi olkoon Annika.


Hannan kirjoittamat Kombatan treenikaveri haastattelut jatkuvat. Nyt vuorossa Tiina Lohjan seurasta. Käys lukemassa:
https://www.kombatanfinland.fi/kombatan-treenikaveri-tiina/


Matkalla EM-kilpailuihin

2025 kesäleiri

Vuoden 2025 kesäleirillä ohjaajina Joel Pentikäinen, Tomi Harell ja Ruotsin Kombatanin pääohjaaja Fredrik Johansson. Leiri on Lohjalla 27-29.6.2025. Kts. Lisää infoa tapahtumat sivulta.


Kombatan seminaari ja Maajoukkueen sparri treenit Lappeenrannassa 8-9.2.2025

Huippu viikonloppu ja kaikki sai varmasti paljon ideoita omaan treenaamiseen kohti EM-kisoja 👊. Kiitos Master Joelille hyvistä treeneistä ja koko porukalle osallistumisesta, innostuksesta ja hyvistä keskusteluista ja ajatusten vaihdosta.
Viikonloppuna saatiin myös uusia vyöarvoja, kun Tuomas Hartikainen ja Jaakko Ylitalo suorittivat Kombatan 6.tason. Onnittelut molemmille, hyvää tekemistä 👊. Kokeen vastaanotti Master Joel Pentikäinen, Guro Merita Kevätsalo & Guro Juhani Pantsar.





Kombatan mustat vyöt Suomessa 2001-2024


Miten tehdään Redonda Kombatanissa?

Katso ja opettele GM Tomin Youtube videosta miten tehdään kahden kepin Redonda lyöntiyhdistelmä:

Kombatan Finland Youtubessa: https://www.youtube.com/@kombatanfinland


ARTIKKELIT

Nyt löydät kaikki Kombatan artikkelit samalta sivulta. Käy katsomassa ja lukemassa:
https://www.kombatanfinland.fi/hannan-artikkelit/


Hanna artikkeli GM Tomin Lohjalla pidetystä juhlaleiristä

Käy lukaisemassa Hannan tekemä artikkeli Kombatan ja Mano Mano Suomen pääopettajan Tomi Harellin juhlaleiriltä.
https://www.kombatanfinland.fi/gm-tomi-harellin-juhlaleiri-lohjalla-24-25-1-2025/


Joel Pentikäiselle master arvo Kombatanissa.

Joel Pentikäiselle myönnettiin master arvo ja 5. asteen musta vyö Lohjan juhlaleirillä 25.1.2025. Paljon onnea Joel koko Suomen organisaation puolesta.
Artikkeli asiasta: https://www.kombatanfinland.fi/master-joel-pentikainen/


Lohjalla GM Tomin juhlaleiri.

Lohjalla järjestettiin 24-25.1 GM Tomin juhlaleiri. Leirille osallistui ihmisiä Suomesta, Argentiinasta, Itävallasta ja Espanjasta. Leiri ja siihen liittyneet harjoitukset sekä iltajuhlat olivat erittäin onnistuneet ja ikimuistoiset.


Itävallan pääohjaaja Perry Zmugg Lohjalla

Lohjalla oli 23.1.2025 Special Kombatan treenit kun Itävallan Kombatanin pääohjaaja Perry Zmugg oli ohjaamassa harjoitukset ja näytti erilaisia yhden ja kahden kepin sovellutuksia.


Onnistunut starttileiri Herttoniemessä

Kombatan Herttoniemi Helsingissä aloittaa toiminnan ja sen johdosta siellä pidettiin starttileiri Jose Eskelisen isännöimänä ja GM Tomi Harellin toimiessa opettajana. Leiri oli kaikin puolin erittäin onnistunut ja tämä olikin hieno alku uudelle Kombatan seuralle. Tsemppiä tulevaisuuteen Kombatan Herttoniemi.
Käy lukaisemma Hannan Artikkeli avajaistapahtumasta: https://www.kombatanfinland.fi/kombatan-herttoniemen-avajaiset/


Hannan uusin blogikirjoitus ohjaajakoulutuksesta

Hannan suositut Kombatan blogikirjoitukset jatkuvat. Käys lukaisemassa mahtava artikkeli kolmannesta ohjaajakoulutus viikonlopusta.
https://www.kombatanfinland.fi/kolmas-ohjaajakoulutus-viikonloppu-lohjalla/


Kombatan peruskurssi Lappeenrannassa alkaa 14.1.2025

Kombatan peruskurssi Lappeenrannassa alkaa 14.1.2025

Hinta 150e sisältää koko kevään treenimaksun ja omat treenikepit (opiskelijat 120e)

Treenit tiistaisin & torstaisin 17.50-18.50
JS-Kamppailusalilla osoitteessa Joukahaisenkatu 66, Lappeenranta

Ilmoittaudu: fmalappeenranta@gmail.com


SOTURIN POLKU JA KOMBATAN

29.12.2024
Vapaaottelija Waltteri Hakkinen oli tutustumassa Kombataniin Soturin Polku Youtube-kanavan tiimoilta. Kannattaa katsoa, loistava pätkä.


Uusia tuotteita myynnissä

25.12.2024
Yritämme koko ajan parantaa tuotetarjontaa jotta löytäisit helpolla treenaamiseen tarvittavia tuotteita. Uusia tuotteina meillä on mm. alumiiniset veitset sekä miekat, Kombatan Finland t-paidat, nahkaisia nyrkkeilyhanskoja ja naisille legginsejä. Käy katsomassa lisää kauppa sivulla.


Vyökokeita Lohjalla

15.12.2024
Lohjalla oli Kombatanin vyökoepäivä, niin junnujen kuin aikuisten osalta ja näin saatiin syksyn 2024 alkeiskurssit päätökseen. Junnukokeessa yhdeksän suoritti ensimmäisen tason ja kolme suoritti toisen tason, aikuisissa oli kaksi ensimmäisen tason suorittajaa ja neljä vastaavasti toisen tason. Kokeet arvosteli Suomen pääohjaaja Tomi Harell sekä Guro Ruby Dela Rosa – Harell. Kaikki kokelaat suoriutuivat kokeista hienosti, paljon onnea uusista vyöarvoista.
Käy myös lukemassa Hannan artikkeli pidetyistä vyökokeista. https://www.kombatanfinland.fi/vyokoepaiva-lohjalla/


Pikkujoululeiri järjestettiin Porissa

7.12.2024
Erittäin kiva ja tuloksellinen Kombatan ja Mano Mano päivä Porissa 7.12.2024. Pikkujoululeiri ja sen päätteeksi vyökokeet. Leirillä olivat ohjaamassa Tomi Harell, Pasi Lehtonen ja Hapkidon puolelta Johanna Mielonen. Paljon onnea kaikille kokeen onnistuneesti suorittaneille ja kiitos FMA Porille kivasta leiripäivästä.


Kombatania voi harrastaa myös Herttoniemessä, tervetuloa starttileirille!

31.11.2024
Olemme innoissamme, että Kombatan laajenee Helsinkiin!

Tammikuussa 11.1 klo 15-18 Kombatanin suomen pääopettaja Tomi Harell pitää starttileirin joten nyt on hyvä hypäta mukaan ja alkaa harrastamaan Kombatania Herttoniemessä.

Junnut 9-12v ja Seniorit voivat osallistua ensimmäiseen settiin klo 15-16:30 jossa käydään perusteita läpi. Junnuille ja senioreille hinta on 15€.

Nuoret ja aikuiset yli 13v aloittavat klo 15. 16:30 pidetään pieni tauko ja lopetetaan klo 18. Nuoret ja aikuiset yli 13v hinta on 30€. Leirin maksutiedot lähetetään emailiin ilmoittautumisen jälkeen. Linkin kautta Kombatan videoon: https://youtu.be/AGwgCdRvj7o?si=2qFoOqYIxRlL-uMq

Linkki leiri ilmoittautumiseen: https://forms.gle/LrxqgqkdJ2i77iny9

Ilmoittaudu ti 14.1 Herttoniemessä alkaville uusille kursseille tämän linkin kautta:

https://docs.google.com/…/1FAIpQLSd2CDzHFguymiDhSB…/viewform

Tervetuloa leirille!


Soturin Polku ohjelman tekoa

30.11.2024
Tänään oli normaalista poikkeava Kombatan päivä. Vapaaottelija Waltteri Hakkinen oli tutustumassa lajiimme Soturin Polku ohjelman tiimoilta. Episodi tulee ulos parin viikon päästä. Päivän teemana oli Mano Mano, Veitsi- ja keppitekniikat sekä sparria. Kiitos kaikille osallistuneille ja kiitos Valtteri vierailusta. Soturin Polku Youtube kanava: https://www.youtube.com/@Soturinpolku/videos
Hanna H:n mielenkiintoinen artikkeli päivästä: https://www.kombatanfinland.fi/soturin-polku-ohjelman-kombatan-kuvaukset/


Kombatanin alkeiskurssit alkavat Lohjalla tammikuussa -25

23.11.2024
Tammikuussa alkaa Lohjan Itsepuolustuskoululla suositut Kombatanin junnujen sekä aikuisten alkeiskurssit. Kannattaa ilmoittautua ajoissa ja näin varmistaa paikka treeniryhmässä. Junnukurssi tarkoitettu 7-13 vuotiaille ja vanhempien ryhmään ikäraja on 14v. Molempiin ryhmiin otetaan mukaan 15 ensimmäiseksi ilmoittautunutta. Lisää tietoa Kombatanista ja seuramme toiminnasta: www.kombatanlohja.fi tai tomi@kombatanfinland.fi / 045 250 1255.
Tietoa löytyy myös Lohjan Itsepuolustuskoulun sivuilta: www.lohjanitsepuolustuskoulu.weebly.com
Voi myös tulla etukäteen katsomaan ja tutustumaan harjoituksiamme:
junnuharjoitukset tiistaisin klo 17:30-18:30 ja sunnuntaisin klo 16-17:00 sekä aikuisten tiistaisin klo 18:30-20:00, torstaisin klo 17:30-19:00 ja sunnuntaisin klo 17-18:30.


Kombatan ohjaajakoulutus jatkui Lohjalla 2-3.11.2024

3.11.2024
Kombatan Suomi ohjaajakoulutus viikonloppu osa 2. Kovaa vauhtia tulossa uusia ohjaajia ympäri Suomea. Kaikki ohjaajakokelaat suorittivat toisen oppilasasteen kokeen lauantaina. Mahtavaa 💪👊🇵🇭🇫🇮 onneksi olkoon hyvästä suorittamista. Hieno viikonloppu kaiken kaikkiaan. Viikonloppuna käytiin läpi kolmannen ja neljännen oppilasasteen tekniikat, tästä on hyvä jatkaa.
Käy myös lukemassa Hannan blogikirjoitus viikonlopusta: https://www.kombatanfinland.fi/toinen-ohjaajakoulutus-viikonloppu/


Kombatanin ja Pekiti Tirsian yhteisleiri Hämeenlinnassa

26.10.2024
Hämeenlinnassa järjestettiin ensimmäinen kautta aikojen Kombatanin ja Pekiti Tirsian yhteisleiri. Isäntänä toimi Hämeenlinnan Taistelutaitokoulu. Kiitos hyvistä järjestelyistä. Päivän ohjaajina Tomi Harell (Kombatan/Kalis Ilustrisimo) ja Sami Pekkola (Pekiti Tirsia). Päivän teemana oli Pekiti Tirsian yhden kepit tekniikat, Kombatanin kahden kepin tekniikat ja Kalis Ilustrisimon punta y daga tekniikat. Leirille osallistui yhteensä noin 30 henkilöä. Leiri oli kaikin puolin erittäin onnistunut.


Kombatan mukana naisten itsepuolustuspäivässä

19.10.2024
Lohjalla järjestettiin naisten maksuton itsepuolustusseminaari. Kombatan Lohjan ohjaajat olivat menossa mukana ohjaamassa.


20 Mano Manon perusiskua

27.9.2024
20 Mano Manon perusiskua. Samat iskut ovat myös Kombatanin tekniikkajärjestelmässä.


Kombatanin ja Sin Moo Hapkidon yhteisleiri

23.9.2024
Lohjan Itsepuolustuskoululla järjestettiin Kombatanin ja Sin Moo Hapkidon yhteisleiri


Kombatanin ja Pekiti Tirsian yhteisleiri Hämeenlinnassa

9.9.2024
Nyt on hieno seminaari tulossa 26.10.2024. Ensimmäistä kertaa Suomessa Pekiti Tirsian ja Kombatanin yhteinen Filippiiniläisten kamppailulajien seminaaripäivä Hämeenlinnassa. Tätä ei kannata jättää väliin. Lisätiedustelut: hameenlinnantaistelutaitokoulu@gmail.com tai suoraan Samilta tai Tomilta. Tervetuloa!


Ohjaajakoulutus alkoi

9.9.2024
Ohjaajakoulutus alkoi 7.9.2024 Lohjalla. Kombatanin ohjaajakoulutus on alkanut ja kestää aina ensi vuoden puolelle. Koulutukseen osallistui ihmisiä Lohjalta, Järvenpäästä, Helsingistä, Vantaalta, Ikaalisista ja Kankaanpäästä. Oli aivan mahtava starttiviikonloppu.


Junnukombatania Lohjalla

5.9.2024
Lohjalla on aivan mieletön junnuryhmä Kombatanissa. Tule sinäkin mukaan!
www.kombatanlohja.fi


Filippiinien lippu

2.9.2024
Filippiinien lipun värien ja symbolien merkitys


30.8.2024
Toiminta kehittyy ja uudet sivustot ja uusi domain nimi kombatanfinland.fi näkivät päivänvalon. Kannattaa pistää sivut seurantaan.


31.8.2024
Hanna Helsingistä valmistautuu tulevaan ohjaajakoulutukseen ja voit seurata hänen sekä muiden edistymistä hänen blogistaan: https://www.kombatanfinland.fi/index.php/2024/08/30/hanna-blogi/


10.8.2024
Jussille ja Jounille uudet vyöarvot Saimaacampilla

Saimaacampin yhteydessä pidetyissä vyökokeissa Porilaiseet Jouni Salo suoritti Mano Manossa 5. tason kokeen sekä Juhani Pantsar Kombatanissa 5.tason kokeen.
Onnittelut molemmille!!!